Omakuva #12 – Lokakuu 2016

juoksumatolla

Minä täällä taas. Tänään ajoin autolla kuntosalille, jossa kävelin juoksumatolla. Jo ennen salille menoa tajusin miten idioottia se on. Miksi elän elämää, jossa ajan kolme kilometriä autolla kävelläkseni elektronisella laitteella? Miksi en kävele metsässä? Miten tästä maailmasta on tullut tällainen? Kuka sen päätti? Miksi elämme niin kaukana luonnosta? Miksi minä elän niin kaukana luonnosta? Lähes koko ajan kaipaan metsään, mutta miksi en saa aikaiseksi muuttaa?

Tai tiedänhän minä. Pelkään syrjäytymistä. Olen 34-vuotias, parisuhteeton, lapseton, asun yksin ja jos muuttaisin kauemmas ihmisistä, niin minusta tulisi luultavasti vielä yksinäisempi. Ja passiivisempi. Tämä itseasiassa liittyy nykyään jokaiseen arkipäivääni. Minulla on liikaa aikaa. En tiedä mitä tekisin sillä ajalla, siispä halvaannun enkä saa tehtyä mitään. Hämmentävää on, miten kuluttavaa on repiä koko ajan itsestään motivaatiota. Hyvä kysymys on, että miksi se on niin. Onkohan muillakin tämä sama ongelma?

Tämä on kai täydellinen esimerkki ilmiöstä, jota kutsutaan nimellä ”first world problem”.  Liikaa vapautta. Miten huvittavaa. Miten noloa. En osaa käyttää omaa vapauttani vaan passivoidun ja ahdistun. Unohdan mistä olen kiinnostunut ja miten voisin edistää elämääni. En ehkä kestä sitä, etten tiedä mitä tekisin. Ja että joudun tekemään itse lähes kaikki päätökset elämässäni. Kummallista, että jatkuva päätöksenteko on niin kuluttavaa.

Eräs ihminen sanoi vähän aikaa sitten, että ihmiset ahdistuvat ja syrjäytyvät, koska emme tunne enää asioiden merkitystä. Luonnossa mikään ei ole sattumanvaraista. Jos omena putoaa puusta, se putoaa koska esim. tuuli heilutti puuta, tai omena on kypsä ja valmis putoamaan. Kaupungeissa tuo yhteys katoaa. Asioilla ei ole luonnollista syy-seurauslakia, asiat tuntuvat irrallisilta. Itsekin tunnun irralliselta, jos en koe yhteyttä.

Useimmat ihmiset, jotka tuntevat minut, eivät voisi uskoa, että tunnen näin. Vaikutan ulospäin varmaan melko aikaansaavalta. Totuus kuitenkin on, että minulla on paljon enemmän annettavaa ja paljon enemmän energiaa, kuin mitä nyt käytän ja kun se energia jää käyttämättä, niin se aiheuttaa levottomuutta ja jotain hieman tunnistamattomampaa, ehkä katumusta. On olemassa semmoinen idea kuin: ”The striving from the beginning of their existence to pay for their arising and their individuality as quickly possible,—”. Miten olen maksanut omasta olemassa olostani tänään?

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s